Vuosi 2017 antoi Finnpulpille merkittävät eväät tulevaisuuteen

Kirjoittaja: Martti Fredrikson, Finnpulp Oy 0 kommenttia

Ympäristölupa, maamme metsävarantojen kasvupotentiaalista raportointi ja metsävaratietojen vapautuminen yhdessä EU:n metsien käyttöön liittyvän, hiilidioksidipäästöjen kehitystä ohjaavan päätöksen kanssa, kuvaavat hyvin kaikkea sitä Finnpulpin hankkeen ympärillä tapahtunutta positiivista kehitystä, jota vuosi 2017 on tuonut tullessaan. Tapahtumat ovat olleet omiaan tukemaan hankkeemme kannalta tärkeitä sijoittajaneuvotteluita, joihin vuoden jälkipuolisko on vahvasti painottunut.

Mukana metsäteollisuuden myötätuulessa

Satavuotiaan Suomen asema metsäteollisuuden kärkimaana on kansainvälisesti mitattuna entisestään vahvistunut. Luken keväällä julkaisema raportti metsävarantojen kasvusta ja tulevaisuuden hiilivarantojen kasvattamiseen lopulta keskittynyt Lulucf-päätös takaavat, että maassamme riittää puuta kaikkien vireillä olevien hankkeiden lisäksi myös tulevaisuuden investoinneille. Tärkeää on, että puuta voidaan kaataa teollisuuden tarpeisiin ilman pelkoa lainsäädännöllisistä rajoitteista.

Vuodenvaihteessa vapautuvat metsävaratiedot parantavat metsäyhtiöiden ja maamme 630 000 metsänomistajien yhteistyötä. Tietojen avulla puun ostaminen ja hakkuiden tehokas korjaaminen helpottuvat. Tämä tehostaa alan raaka-aineen saantiin liittyviä prosesseja merkittävästi.

Metsäteollisuudella menee kaikin puolin hyvin. Uudet investoinnit, positiiviset tulosvaroitukset ja vahva maailmatalouden kehitys näkyvät toimialan yritysten tulosilmoituksissa. 

Valmiina seuraavaan vaiheeseen

Keväällä saatu ympäristölupa oli Finnpulpille pitkän työn tulos ja merkittävä saavutus. Lupaehdot olivat ennakoitua tiukemmat, mutta mahdollistavat suunnitellun toiminnan valitulla paikalla Kuopion Sorsasalossa. Nyt meillä on mandaatti rakentaa maailman modernein biotuotetehdas, joka tulee olemaan myös lajissaan maailman ympäristöystävällinen. Samalla alueen nykyisten toimijoiden vesistöpäästöt kevenevät yhteisen vedenpuhdistuslaitoksen myötä ja kuopiolaisille rakkaan Kallaveden tila pystytään säilyttämään hyvänä.

Tähän aikaa viime vuodesta lupailimme ympäristölupaa alkuvuodelle 2017. Saimme sen. Nyt toivomme voivamme tiedottaa Finnpulpin seuraavan vaiheen sijoittajasopimuksista ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä. 

Aina hankkeen alusta alkaen kansainväliset tahot ovat olleet erittäin kiinnostuneita maailman suurimman biotuotetehtaan potentiaalista. Kuopio sijaitsee keskellä maailman parhaita puuvarantoja, mikä parantaa sen kilpailukykyä pitkäkuituisen selluloosan kasvavilla maailmanmarkkinoilla. Näiden lisäksi poliittisen toimintaympäristön tulee olla vakaa ja ennustettavissa pitkän investoinnin kannattavuuden varmistamiseksi. Tätä vuoden positiiviset tapahtumat ovat kaikilta osiltaan tukeneet.

Finnpulp on ensi vuonna jälleen uuden vaiheen edessä. Tavoitteenamme on, että jo tulevat kuukaudet kääntävät hankkeen vuonna 2012 alkaneesta valmisteluvaiheesta käytännön toteutukseen. Tätä ennen, haluan kiittää Finnpulpin hankkeen ympärillä toimivia tahoja erinomaisesta vuodesta ja toivottaa kaikille oikein hyvää joulun aikaa, sekä menestyksekästä vuotta 2018!

Jaa:

Siirry takaisin

Keskustellaan

0 kommenttia

Lisää kommentti