Finnpulpin ympäristövaikutusten arviointiselostus valmistunut

Finnpulpin Kuopioon suunnitteleman biotuotetehtaan ympäristövaikutusten arviointiselostus on valmistunut ja se asetetaan esille viranomaisten toimesta. Kuopion Sorsasalon idän puoleiselle alueelle suunnitellun tehtaan ympäristöselvityksessä on tutkittu sellutehtaan rakentamisen ja toiminnan alueellisten vaikutusten lisäksi siihen olennaisesti liittyviä toimintoja, kuten uuden jätevedenpuhdistamon sekä alueelle tarvittavien tie- ja raideyhteyksien rakentamista.

Toteutetun ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tavoitteena on ennen ympäristölupa-prosessin aloittamista selvittää, miten suunniteltu investointi muuttaisi alueen asumisolosuhteita tai luontoarvoja. Asiantuntijatyön pohjalta laaditussa arviointiselostuksessa on yksilöity tehtaan vaikutuksia alueen vesistöön, ilmanlaatuun ja luontoon. Se käsittää myös selvitykset toiminnan vaikutuksista asukkaiden arkeen, alueelliseen liikenteeseen, melutasoon ja Sorsasalon visuaaliseen maisemalinjaan.

Selvityksessä havaittiin, että Finnpulpin tehdashankkeen ympäristövaikutukset vesistöön, ilmaan ja meluun ovat hallittavissa. Kallaveden ekologinen vesistöluokitus tulee säilymään hyvänä huolimatta Kelloselkään kohdistuvasta lisääntyvästä rehevöitymisvaikutuksesta. Tehdasalue nostaa jossakin määrin Virtasalmen rannalla olevan asuin- ja virkistysalueen melutasoa, mutta muutoin meluvaikutukset ovat vähäisiä. Ilmanlaatuun suunnitellun biotuotetehtaan vaikutukset ovat pieniä.

Luontovaikutuksien arvioinnissa tuli myös esille, ettei alueella ole poikkeuksellisen arvokasta tai suojeltavaa luontoa tai eliöstöä. Alueen virkistystoiminnan nähdään jatkossa säilyvän nykyisellä tasolla. Kelloselän jääolosuhteissa ilmenee heikkenemistä talviaikaan.

Asiantuntijoiden lisäksi selvitystyössä on kuultu alueen asukkaita. Asukaskyselyyn vastauksia saapui määräaikaan mennessä 327 kpl. Syksyn aikana on järjestetty kaksi yleisötilaisuutta ja kaksi pienryhmäkeskustelua alueella toimivien tahojen kanssa. Selostus on julkinen ja esillä verkossa Ely-keskuksen ja Finnpulpin verkkosivuilla osoitteissa: www.ymparisto.fi/finnpulpyva sekä www.finnpulp.fi/yva.html. Lisäksi selontekoon voi tutustua Kuopion virastotalossa, Siilinjärven kunnanvirastossa ja Pohjois-Savon ELY-keskuksessa aina 5.2.2016 asti.

Finnpulpin hanke on toteutuessaan maailman suurin havusellutehdas. Kokonaisuudessaan 1,4 miljardin euron tehdasinvestoinnin työllisyysvaikutus hankevaiheessa 5 700 henkilötyövuotta. Valmiin biotuotetehtaan välitön työllisyysvaikutus Pohjois-Savossa on 1 500 henkeä ja koko valtakunnallisen arvoketjun osalta 3 400 henkeä. Tehdasalueella tulee työskentelemään 200 henkilöä. Tehtaan vuotuinen tuotantokapasiteetti on 1,2 miljoonaa tonnia sellua. Lisäksi tehdas tuottaa 60 000 tonnia mäntyöljyä ja yhden terawattitunnin (TWh) biosähköä valtakunnan verkkoon. Puuraaka-ainetta tehdas käyttää 6,7 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.


Lisätietoja antaa/
Projektijohtaja Timo Piilonen, Finnpulp Oy, p. 050 598 9310, yva@finnpulp.fi
Toimitusjohtaja Martti Fredrikson, Finnpulp Oy, p. 050 310 4400, martti.fredrikson@finnpulp.fi

Siirry takaisin

Yhteystiedot
medialle

Finnpulp

Martti Fredrikson
toimitusjohtaja
martti.fredrikson(a)finnpulp.fi

Tehdashanke

Timo Piilonen
johtaja
timo.piilonen(a)finnpulp.fi

Viestintä

Brand Agency Punda.
Ratakatu 1 B A 3 00120, Helsinki
Tel. +358 40 831 5996
info(a)punda.fi