HaminaKotkan Mussalo Finnpulpin vientisatamaksi

Finnpulp on solminut aiesopimuksen HaminaKotkan sataman kanssa sellutuotteidensa viennin operoinnista. Tehty sopimus koskee satamalle kuuluvan maa-alueen vuokraamista ja sille rakennettavaa selluvarastoa. Näiden myötä Finnpulp tulee keskittämään sellutoimituksensa HaminaKotka-satamaan ja rakennuttamaan Mussalon D-alueelle logistiikkakeskuksen, jossa käsitellään yhtiön kaikki globaaleille markkinoille ohjautuva vientirahti. Tavara lähtee satamasta sekä kontti- että bulkkitoimituksina.

Päätöksen myötä Finnpulpin tuotteiden tavaraliikenne tulee ohjautumaan Savon rataa suoraan Kuopiosta Kouvolan kautta HaminaKotkaan, joka on maamme suurin vientisatama.

Finnpulpin biotuotetehdashanke vie parhaillaan eteenpäin tehtaan perussuunnittelua. Sen arvioidaan valmistuvan ensi vuonna. Perussuunnittelu sisältää rakennusvaiheen valmistelun tehtaan prosessien, teknologioiden ja asemapiirustusten osalta. Vaiheeseen kuuluu myös logististen ratkaisujen kartoitus ja valinta. Perussuunnittelun valmistumisen jälkeen yhtiö tekee lopullisen investointipäätöksensä havusellutehtaan rakentamisesta Kuopion Sorsasaloon.

Finnpulpin biotuotetehdas tulee valmistuessaan olemaan maailman suurin havusellutehdas. Biotuotetehtaan vuotuinen tuotantokapasiteetti on 1,2 miljoonaa tonnia sellua. Lisäksi se tuottaa 60 000 tonnia mäntyöljyä ja yhden terawattitunnin (TWh) biosähköä valtakunnan verkkoon. Puuraaka-ainetta tehdas käyttää 6,7 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Kokonaisuudessaan 1,4 miljardin euron tehdasinvestoinnin vaikutus Suomen vientituloon on tuotannon käynnistymisen myötä +1 % ja sen pysyvä työllistämisvaikutus on valtakunnallisesti noin 3 400 henkeä vuodessa.

Lisätietoja:
Finnpulp Oy / Jyrki Yrjö-Koskinen, p. +358 50 598 7135, jyrki.yrjo-koskinen(a)finnpulp.fi

Siirry takaisin

Yhteystiedot
medialle

Finnpulp

Martti Fredrikson
toimitusjohtaja
martti.fredrikson(a)finnpulp.fi

Tehdashanke

Timo Piilonen
johtaja
timo.piilonen(a)finnpulp.fi

Viestintä

Brand Agency Punda.
Ratakatu 1 B A 3 00120, Helsinki
Tel. +358 40 831 5996
info(a)punda.fi